tiistai, 14. kesäkuu 2011

neljä vuotta

Konsta-mies täytti tänään 4 v! Mies on ollut erittäin ylpeä siitä! Aamulla näytti heti hoitotätille neljää sormea :) On tärkeää olla iso.  Anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Myös aikuisille. Mutta Konstalle se oli erittäin vaikeeta eilen. Helmi-kaverilta olisi pitänyt pyytää anteeksi, mutta se oli täysi mahdottomuus. Herra oli aivan hysteerinen. Osasyynä oli kyllä varmasti aika paljon oleva kello ja myöhästynyt iltaruoka. Päätettiin, että lähetetään Helmille postissa piirrustus ja pyydetään anteeksi kirjoittamalla se piirrustukseen.

Pullopostit lähtevät huomenna matkaan. Konstan ja Sannin yhteiset synttärijuhlat pidetään heinäkuun alussa. Tehtiin kyllä tänäänkin kakku ja mamma kävi synttärisankaria onnittelemassa ja kortit Konsta sai papalta ja kummeilta :) Konsta herätettiin lahjapaketilla, jossa oli koko kevään toivoma romahtava junaratasilta! Kyllä oli mies onnellinen :)

Neljä vuotta on menny ihan vilauksessa.Uskomatonta että siitä alle kolmenkilon klonkusta on tullu noin iso nassikka. Onneksi on tullu otettua paljon valokuvia, kun yrittää muistella aikaa taaksepäin niin tuntuu kaikki kovin usvaiselta. Tosi rankkaa on ollu, mutta nyt alkaa vähän jo helpottaa kun Sannikin on jo aika omatoiminen.

Sanni-neiti opettelee potallakäyntiä, mikä sujuu ajoittain tosi hyvin. Leekopalikoista neiti rakentelee veikan esimerkistä matkustajalaivoja ja lentokoneita ja Sanni leikkii paljon perheleikkejä nukeilla, junavaunuilla, autoilla yms. sekä on innokas pelaamaan jalkapalloa

 

 

 

perjantai, 25. maaliskuu 2011

hermoromahdus nro 50000000000

äitin hermo meinaa romahtaa.

Talo on kuin petolinnun perä. Aamupuurosta asti oon seisonu hellan ja tiskipöydän edessä. Koko talo on mikrohienon pölyn peitossa piipun purun jäljiltä, mutta imuroida ei voi, koska Sanni pelkää imuria. Ikkunasta puuttuu verhot, ne on kyllä jo saatu pestyä, mutta silittää ei voi, koska joko pitäisi lukkiutua yksin johonkin huoneeseen, tai sitten on kaksi marakattia roikkumassa silityslaudan ja raudan johdoissa. Sotkuisia laatikoita, joihin on paniikissa survottu tavaraa yritin käydä siivoamaan, mutta heti kun laatikon kiskoo auki on samalla laatikolla tonkimassa ja levittelemässä sen sisältöä 1-2 "apulaista". Yritän mielessäni työstää valmiiksia tekemättömiä töitä, mutten pääse kahta ajatusta pidemmälle kun koko ajan ajatus keskeytyy : kato äiti, äiti kato, puhalla äiti, äiti, sanni on edessä, pissahätä!, miä haluun kaakaoo, miä haluun leipää, en haluu leipää, haluu pananii, äiti kato, äitiii, sylkkään, sovitaanko niin, että minä olen intiaani ja sinä yrität säikytellä?sovitaanko? aku kiusaa! äääääääääää! äiti kato miä osaan pyörähtää tällee, tuleppas äiti kattomaan mitä tapahtui. anna! ANNA! sylkkää! äiti tule, äiti kato,miä haluun, auts auts äiti puhalla!

nii, että mitäs olinkaa ajattelemassa... Tänäviikonloppuna pitäs saada kahden yhdistyksen tilinpäätökset tasekirjoineen tehtyä, mutta ainakun tähän koneelle istuu  niin sanni kiljuu syliin, ja yhellä kädellä kirjoitat sitten. eikä puhettakaan että tähän vois revittäväks ottaa omia kansioita esiin. kaikki omat hommat pitää oottaa siihen että muksut nukkuu tai kattoo telkkarii, telkkaria kattoessakin saattaa joutua erotuomariksi jos toinen nojaa toiseen väärin tai on edessä. Eilenillalla yritin käydä tietokoneella tekemään töitä,kun sain muksut nukahtamaan,  mut olin niin uupunu päivästä, että minuutin sisällä nukahtelin viis kertaa istualleni. se niistä töistä sitten.  Ja koko ajan takaraivossa repii myös se, että mun on vietävä koira ulos lenkille, mistä verenpaine nousee jo ajatuksesta. Käsi puutuneena ja hermot riekaleina, ja toisaalta koko ajan pitää alitajusesti kytätä, että kauan se koira on vielä rauhallinen, vai vaatiko jo toimintaa, tuleeko se tähän kohta härnäämää huomiota, vai jaksaako oottaa vielä pari tuntia.... Ja kun päätän käydä siivoomaan näitä kasaantuneita paperipinoja paperi kerrallaan niin sillävälin kun saan kaksi paperia paikoilleen kansioon niin kaksi termiittiä on tyhjentäny eteisen ulkovaatelaatikoston sisällön lattialle, kaikki kuusi laatikkoa.

Revityt kirjat oottaa paikkaajaa, sukkalaatikko on täynnä yhdenparin sukkia, jääkaappi huutaa putsaamista, pyykit huutaa kuivausrummussa, työhuonee oottaa siivoojaa, ikkunat oottaa pesijää, kirjahyllyn sentin pölykerros oottaa pyyhkijää, lapsille pitäs päästä ostamaan kevään vaatteita, viikonlopun ruuat ja syömiset pitäs pystyä suunnittelemaan ja käydä kaupassa ostamassa, oma takin tasku on paikkaamatta ja kevätvaatteet oottaa mammalassa, kaikki työt oottaa takaraivossa, akvaarion alle pitäs ettiä uus kaappi, lastenhuone tarvii uudet verhot, kun konsta pelkäs vanhoja, keittiön pöytään itäs nitoa uusi vahakangas, pitäs tilata kerhokuvia, sannin vauvakirja pitäs ehtiä ottaa paketista ja alkaa täyttää, makkarin vaatekaapit pitäs siivota, lastenhuoneen leluista pitäs osa viedä varastoon,   jne. jne. Pieniä asioita, mutte ehkä noi on mielummin että haluis, kun pitäis.

Kohta kolmeen viikkoon en oo jutellu nenäkkäin lasten lisäksi muiden kuin Mamman ja Teemun kanssa. Kavereille en oo saanu soitettua lähinnä varmaan ton ajatuskeskeytysten takia? Oon aatellu, et pitäiskin soittaa vaikka Heidille, ja ennenkuin oon ehtiny ottaa askeltakaan puhelimen etsimiseksi niin mut on jo keskeeytetty monella äiti-alkavalla vaatimuksella ja oon unohtanu koko asian.  Sosiaalinen elämä on siis aika nolla tällähetkellä. Tänään ootin kyllä kovasti Katia kylään, mutta hälle tulikin este :( Ens viikko on täynnä tilinpäätöstöitä, joten ehkä sitte parinviikonpäästä ehtis näkemään jonku kaverin. Ja sit on vielä se mies, joka kaipaa huomiota varmaan sekin....

No jokainen on oman onnensa seppä, päätimpä nyt jakaa tämänkertaisen hermoromahduksen ennen kuin se romahtaa. Eihän loppuelämä tällästä oo ja kyllä mammakin on mua lohduttanut, että ajattele sitä kuten hänkin aikoinaan että olisi se tyhjää elämä jos niitä lapsia ei siinä olisi. Ja se koira on vaan aateltava että se siinä on. Että näillä mennään.

Kyllähän nuo muksut on elämän tärkein asia, mutta kyllä sitä tuntee ittensä niiiiiiiin riittämättömäksi. Ja oon haaveillu siitä edes yhdestä vapaapäivästä yksin kotona, jolloin sais tehä niitä kaikkia kotitöitä joita haluaa. Toki siihen että sais ne tehtyä tarvis varman viikon :) Ja siitä, että sais viimenään neljän vuoden jälkeen toisen kerran käyttää ostamaani karaoke-laitetta. Voi pojat, niitä ois kiva laulella :)  Pari kertaa Teemu on kyllä mulle sellasen onnen suonu, että on illaksi lähteny lastenkaa mummolaan. Siitä kiitos.

no, johan helpotti hetkeksi :) kiitos

lauantai, 19. maaliskuu 2011

Haasteellisia kysymyksiä

Miten tuli muuttuu savuksi? Milloin me kaikki kuollaan? Siinäpä onkin äitillä selittäminen. No, onneksi vastauksen ei tarvi olla tieteellinen essee, vaikka heti tulee ensimmäisenä mieleen, että mitenkäs sen savun koostumuksen nyt kertoisi ja palamisprosessiin.

Matka maailmanympäri on nyt Konstan suosikki telkkarista. Uutta jaksoa ootetaan tosissaan ja lasketaan öitä, milloin se tulee. Sitä siis ootetaan kuin joulua. Ja Sannikin osaa laulaa tunnuslaulun jo melkein kokonaan ;)

 

lauantai, 5. helmikuu 2011

räkää ja lunta

Muksut kipeenä. Konsta enempi kuin Sanni. Konstalla oli eilen kuumetta, mut nyt on molemmilla vaan kauhee röhä ja räkämato-tauti. Samanlainen tauti kuin syksyllä.

Eteiseen saatiin uus lipasto. Käytiin torstaina Jumalniemessä sitä metsästämässä ja saatiinki saaliiksi hieno yksilö. Sellasta oltiin juuri haluttu. Tai ainakin miä :) 6 lokereoisessa lipastossa on nyt kätsästi jokaiselle oma laatikko hanskoille ja hatuille ja akulle myös oma loota sekä yksi "säläloota"  

Aulaan hankittiin myös kaksi uutta komeroa. Ne oli myös tee-se-itse-tyyliin rakennettava, mut hienosti ukko kokosi ne! Eli eteisessä on nyt valo ja laatikosto, ja sitte kun vielä saahaan kunnon naulakko ja vähän järjesteltyä niin eteiskaaos toivottavasti helpottaa!

Lumitöitä tehtiin vuorotellen aamupäivällä. Teemu kolas ensin ja sitte miä kaivoin akun tarhaan uudet käytävät, kun katolta tullu lumi oli taas täytäny koiratarhan käytävät. Tällä nuoskasäällä oli taas lasten isompi muovinen lumilapio paras työkalu! Kevyt ja tarpeeksi terävä!

maanantai, 24. tammikuu 2011

rakkaudesta luontoon

Miksi rakastan luontoa?

Rakastaisinko sitä yhtä paljon, jos olisin asunut lapsuuteni kaupungissa? Jos kokemuksistani puuttuisivat kaikki ne tuhannet metsä- ja luontoseikkailut yksin ja perheen kanssa. Sitä mietin juuri. Voiko kaivata sellaista mistä ei tiedä? Olen kiitollinen että olen saanut mahdollisuuden lapsuudessani kiivetä puuhun, kiivetä kivelle, tunnustella niiden pintoja ja piiloutua niiden taakse. Että olen saanut istua sananjalkojen seassa ja maata sammalmättäällä hiljaa, ajan pysähtyessä  kuunnella puiden huminaa ja katsella oksien tanssia latvuksissa. Että olen saanut rämpiä kuraojissa ja etsiä sieniä syksyn lehtien seasta. Että olen saanut oppia tuntemaan jokaisen vuodenajan tuoksun ja jännittämään jyrkän kallion reunalla. Että olen saanut oppia tunnistamaan eläinten jälkiä ja jätöksiä keskellä metsää ja nähdä miten sorsat lentävät iltataivaalla. Kuunnella kurkien huutoa pellolla ja nähdä miten kettu juoksee niiden vierestä. ... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta toivottavasti omat lapseni saavat kokea myös edes osan siitä ja oppia kunnioittamaan sitä, mistä loppujen lopuksi mekin olemme lähtöisin. Luonnosta.