Tänään Konsta-herra kävi neuvolassa.  Puoli kahdeksalta heränneelle ja kolmenaikaan vielä ilman päiväunia olevalle pojalle löytyi itkun aihetta lähes joka asiasta. Painoa Konstalla oli 9, 980 kg ja pituutta 82cm.
Painokäyrä oli vihdoin ottanut suunnan ylöspäin! Hiphei! Lääkäri kuunteli itkun ja parkumisen seasta keuhkoja ja sydäntä, katsoi kurkun ja korvat yms.
Kaikki oli ok. Maitoa pitäs juottaa kalkkitablettiensijaan ja rautakuurikin pitäs ilmeisesti syödä loppuun.
Hemoglobiini oli nyt 113 mutta verenkuva pitää jossaan vaiheessa tarkistaa.
Rokotuksenkin herra sai ja sormenpäästä otettiin samoilla itkuilla se verikoe.

Konsta nukahti viimein kotimatkalla, ehti nukkua noin 15min. Kotona riisuin sadetakkia ja toppatakkia ja erehyin vähän nostamaan herraa sängyssä. Poika kävi itkeen että kaatuu. Luuli ilimeisesti kaatuneensa tms. ja siihen havahtui ja nukahti vasta kymmenen yli yheksän illalla. Huh huh!
Mamma oli taas onneksi  meijän apuna illan.

Akulle hommasin kuonopannan vetämisen loppumiseksi. Se toimi aika hyvin. Yhtäänhä Aku ei siitä tykkää, pannan pukemista alkoi jo rähisemään. Mut ilman sitä en enää lenkille lähe. Akulla on niin paljo niskavoimia, että pelkästä remmistä kiskominen käy työstä. Tota kuonopantaa se tottelee paremmin.
Ei se mukavalta näytä siinä, ja oisin toivonu, ettei tollasta tarvis käyttää, mut pakko mikä pakko!