On ollut taas hulinaa Summan mutkassa.
Tai jos ei nyt ihan hulinaa, niin onhan tässä tapahtunu yhtä jos toista...
Meinasin laittaa otsikoksi: Kuka tappaisi siilin? mut se tuntu jo liian rajulta.
Mansikkatalkoot kuullostaa huomattavasti mukavammalle!

Jos nyt hieman kauempaa alotan, ni oon kokeilemassa Konstalle iltarutiinia eli viiestä kuuteen tai niillämain ollaan ulkona, senjälkee on herra syönyt hyvin ja sitte iltatoimet  joihin kuuluu  suihku, lelujen siivous, kaihdinten lasku ja talon pimennys ja sit vielä iltapuuro ja nukkumaan puol kasilta. Muutaman päivän ajan tää on helpottanu iltanukutusta huimasti! No asiaan. Eilen siis oltiin ulkosalla. Konsta touhusi hiekkalaatikolla ja miä päätin hieman vielä ajaa nurmikkoo kauramoottorilla, eli käsikäyttöisellä ruohonleikkurilla. Empä saanu kun kaksi metriä leikattua, ku huomasin siilin! Vaan siilirukka oli kipeä. Hetken sitä tarkkailtuani huomasin et takajalkansa ei toimineet. Raukka oli ilmeisesti halvaantunu takapäästä.
Miulle iski hätä et mitäs nyt? Eihä sitä siihenkää voi jättää. No, lyhykäisyydessään soittelin siinä sitte terveystarkastaja-tutulleni, joka vahvisti käsitykseni että eläinsuojelurikoshan se on jos sen jättää siihen kitumaan. Sen jälkeen aloin soitella läpi eläinlääkäreitä. Koska kello oli kuusi, kaikki paikat oli kii ja  päivystävä eläinlääkäri noin 30km päässä. Päivystävä kysyi, voisinko itse lopettaa siilin? Tai tietäisinkö ketään joka sen lopettaisi. Kovalla iskulla päähän kuulemma. Mammakin tulla tupsahti onneksi kesken kaiken paikalle ja kaitsi konstaa sillävälin kun miä soittelin siilille lopettajaa. Kyllä inhotti! En millään oisi siltä raukalta henkeä halunnu ottaa. Aattelin että eläinlääkärin nukutus ois se paras vaihtoehto, tai mistäs tietäs jos vaikka eläinlääkäri sen parantas...

Siinä sitten pohdin, onko mulla rohkeutta kolkata se. Totesin nopsaan, ettei taida olla. Nuorena maalla asuessani listin kyllä kerran hiiren lähes paljain käsin, mutta vieläkin on siitä huono omatunto. Toisaalta raukka pitäisi päästää kärsimyksistä, toisaalta ihmisetkin jatkavat täysipainoista elämää alaraajahalvauksen jälkeen. Kylläpä tuli tenkkapoo. Noiden ajatusten kanssa painiskeltiin siinä pihalla, Kaivoin siilille kastematoja, ja laitoin vettä. Konsta touhusi samalla väsyneenä autotallin nurkalla laudanpätkän kanssa, kompastui siihen ja iski päänsä autotallin seinään. Verinen vekkihän siihen tuli. Huoli siilistä vaihtui huoleen pojasta. Pintanaarmulla onneksi selvittiin.
Mamma tiesi viimein jonkun sukulaisen, jolle siilin voisi viedä lopetettavaksi, mut siihen menis pari tuntia. Sillon Teemuki olis jo paikalla. Konsta oli vietävä syömään, sisällä tulin siihen tulokseen, että kyllä miun on se raukka lopetettava, ei siinä mikään auta. Konsta kainalossa lähin katsomaan, onko se vielä paikallaan. Olihan se, siilirukka, hieman kääntynyt kyljelleen, niin että iso musta silmä katsoi minuu surullisena ison pyöreän nenän päässä. Ei onnistu-ajattelin. Enhän voi tietää mikä sitä vaivaa, vaikka se siitä paraniski. Konstan nukkumaan laitosta sain hyvän syyn antaa siilille lisäaikaa.

Kun olin saanu Konstan nukkumaan Teemu tuli, mutta siiliä ei ollut enää missään.
Onneksi! Toivottavasti se oli parantunu.
Kahdeksan maissa mamma tuli kahden ison mansikkalaatikon kanssa ja pidin mammankaa mansikkatalkoot! Pari tuntia siinä vierähti ainakin peraten, huuhtoen, sokeroiden ja pussittaen marjoja. Ja tulihan niitä syötyäkin samalla : ) Tosi makeita herkkuja olivat!

Tänää parturoitii pensasaita. Tosi siistin näkönen on nyt.
Samalla sai aurinkoakin kivasti!
Äsken kaivoin saumurin kaapista. Pitkästä aikaa oli kiva surrutella ompelukoneella, Konstan kestovaippojen imuista tuli viimein hieman siistimmän oloisia....