Tänää käytii naapurikaupungissa Konstan ja mammankaa hakemassa mamman uudet silmälasit. Oli Konstalleki paljon nähtävää. Ja me naisväki uskallettiin yhdessä ajaa auto "uuteen" parkkihalliin. Ja sehän oli ihan helppo juttu! Vaikeinta siinä oli miusta auton ikkunan avaaminen napin painamista varten... (tän oisi tietty voinu jättää mainitsematta... akka ratissa...) hetken käteni hapuili nimittäin olematonta veiviä, kunnes muistin, et meillähän on ne ärsyttävät sähköikkunat ja sitte aloin sen nappien räpläämisen ja kyllä se ikkuna siitä viimein vajosi :)

Paluumatkalla piipahdettii lastentarvikekirpparilla, josta löysin Konstalle muutamia kotikäyttö-bodeja ja housuja, sekä sellasen kantorinkan, jossa voi kantaa vaikka metsäretkellä, tai koiraaulkoiluttaessa, tms. kovasti ainakin itelleni yritin perustella sen tarpeellisuutta. Konsta tietysti koeistui sen, ja hänen kommenttinsa oli Poiiis! :) eli varmaan tosi kovalla käytöllä tulee olemaan...

Nyt kun kaikki mahollinen ylimääräinen tavara, paljon myös tarpeellisia, on pakattu talonmyynnin ajaksi maalle, niin oon miettiny, et ilman niitäkin rojuja tulee näköjään ihan hyvin toimee. Sit mietin, et miks tavaroista on aina meikeläisen niin kauheen vaikee luopua. Tulin siihen tuloksee, et tavarat auttaa miuta muistamaan tapahtumia, tunnetiloja, henkilöitä ja asioita. Niihin liittyy siksi niin paljon tunnetta, ettei niistä malta luopua, ja ehkä alitajuisesti pelkää luovuttavansa ne muistot samalla. Ainakin rojulaatikoita penkoessa aina muistaa niitten vanhojen tavaroiden avulla asioita, jotka oli jo unohtanu. Ehkä miun pitäs valokuvata ne vanhat rojut ja muu tavara. Kuvat menis huomattavasti pienempään tilaan, ja niitä kattelemalla tulis kuiteski ne samat muistot...

äiti joutui tänään pistämään lähes kaikkensa peliin tarinankertojana, kun Konsta söi iltapuuroa. Sekaan herra sai herkkuansa mango-sosetta ja äiti kertoi tarinaa ja matki erilaisia kulkuneuvoja syöttäen samalla puurososetta herralle. Konstakin sai välillä kertoa mitä sanoo poliisiauto, ambulanssi yms. ja herra söi koko ison lautasellisen puuroa ja sen mango-purkin! Jee! Tarina loppui siihen kun skootteria ajanut täti pysäytti mummon pihalle ja soitti ovikelloa. Mitäs ovikello sanoo? Pimpom! sanoi Konsta