Kerran joku kysyi: mitäs sulle kuuluu? piti oikeen hetki miettiä että mitä kysyjä tarkoittaa. Mille mulle? Olenko unohtanut  jonkun? Ja tajusin, että ei oikeestaan  ollut mitään mua mille mitään kuulua. On vain elävä toimintayksikkö, joka koittaa epätoivoisesti hoitaa kaikkea liikkuvaa kodissansa. Senjälkeen vein itseni muutamaan vanhaan harrastukseen. Tahtoo vain olla niin, että ne lisäävät kaaosta entisestään, kun nyt ei sitäkään vähää ehdi kotona tehä mitä ennen, mut kai se mielenterveyden kannalta on hyväjuttu.

mamma niin viisaasti taannoin sanoi, että tää on sitä mun työtä nyt, tää lastenhoito. Mut on tässä kyllä aikamoiset työajat ettensanois. Kahteen päivään en oo talosta poistunu kuin kusettamaan koiran kaksi kertaa. Lukemattomat kerrat sensijaan oon syöttäny ja kantanu, nukuttanu, vaihtanu vaippaa, kuunnellu eriasteisia kiukutteluja vauvalta, naperolta ja koiralta yms.mitä nyt normaaliin lapsiperhearkeen kuuluu.

On tosi vaikeeta sulkea oma minuus jonneen lokeroon odottamaan sitä aikaa jolloin sen voi sieltä hetkeksi ottaa ja tutkia mitä sen kanssa ehtii tehdä. Oon yrittäny pitää itteeni kiinni normaalielämän hameenhelmassa, mut oon alkanu todeta ja tajuta että paljon helpompi on kyllä luovuttaa kaikki oma ja helpompaa oisi tosiaan keskittyä pelkästään siihen ruuanlaittoon, kohdinhoitoon ja lastenkaitsemiseen, kun niihinkään ei tahdo resurssit riittää.

Ja tästä ajasta pitäis osata vielä nauttia, sanovat.