Konsta taitaa tulla vanhempiinsa. Poika on ronkeli. Puuro ei meinaa enää maistua. Jugurtti ja leipä ilmeisesti kelpaisi aamupalaksi. Herra söisi vaan makaroonia, jauhelihaa ja pepsua. (pepsu = ketsuppi). Ja kurkkua ja juustoa menisi kilotolkulla. Marie-pipat ei enää kelpaa kun herra sai labran verikokeiden jälkeen kunnon täytepipaa.

Miä olen ollu tosi tyytyväinen uuteen tukkaani. Ei se varmaan mikään kummonen muitten mielestä oo, mut en oo vuosiin voinu pitää tukkaa kunnolla auki, kun luonnonkihara pöheikkö on ollu aivan valtaisa. Lähes aina on itku kurkussa pitäny kampaajalta tullla kun miun päätä ei osaa kukaan laittaa. Mutta nyt vuosien ja lukuisten kampaamojen koluamisten jälkeen löysin naapurikaupungista uuden ison kampaamon jonka nuori tyttö uskalsi kerrankin ottaa ja porrastaa ihan kunnolla! Ja oon voinu pitää tukkaa auki. Ja se on ah niin ihanan kevyt!!!!!!!! ei tarvi enää nukkua nuttura päässä!!!! Ja pipokin pysyy päässä ulkona eikä nouse tukan tunkkaamana tötterölle päänpäälle. Pienistä asioista sitä voi nauttia...

Mamma hoiti Konstaa tänään sillävälin kun miä olin ettimässä uutenavuotena karannutta koiraa. Liityin mukaan etsintäjoukkoihin, jotta saisin sielulleni jonkinlaisen rauhan. Uudesta vuodesta lähtien olen koiraparan kohtaloa surrut, ja menettänyt yöuneni sen takia. Ja olin tyytyväinen että lähdin. Koiraa ei löytynyt, mutta tuli itselle hyvä mielei siitä että oon ees yrittäny ettiä. Kuvittelin että jos oma koira katoaisi niin kyllä siitä oisi aika huoli. Tulipa samalla oltua ulkona 4,5h ja käytyä paikoissa, jonne muuten ei oisi tullu varmaan ikinä mentyä, vaikka ihan kotikylässä pyörittiin.

Onnistuin äsken nukuttamaan Konstan omaan sänkyynsä! Aluksi herra huuteli vaativasti POIS! POIS! Mutta sitkeästi esittelin kuvakirjan kuvia ja roikuin puoliksi häkkisängyn sisällä. Konsta huuteli vaativasti myös mammaa hätiin, joka oli tullu meille yökylään, mutta selitettyäni toistamiseen, että mamma on menny nukkumaan ja Konstanki pitäs nyt käydä, otat pupun kainaloon ja käyt siihen nukkumaan niin herra pistikin pituuttaan sänkyyn. Annoin herran valita luenko satuja vai laulanko, Laulaa! kuului komento. Ja tiedustellessani mitä laulua herra haluaisi kuulla oli Lamppu! vaativa vastaus. Noin viisi-kuusi kertaa veisattuani Joka ilta kun lamppu sammuu-laulun herra viimein nukahti!!! JEEE!