Perhepäivähoitajan hyvin ansaittu kesäloma on pidetty, ja tänäaamuna koitti se aamu, jota oli jo jännityksellä ja hieman haikeudella ja kauhulla  ooteltu. Lapset lähtevät hoitoon! Konstahan on jo ollutkin osa-aikaisena puolitoistavuotta, mutta nyt hoitoaika muuttuu kokoaikaiseksi ja myös Sannilla alkaa päivähoito samassa paikassa.

Iskää ja äitiä taisi jännittää eniten. Molemmat lapset jäivät hyvin tuttuun hoitopaikkaan, Konsta ei tainnu saaha kunnolla lenkkareitakaan jalasta, kun hoitokaverin leikin äänien innostamana kirmaisi mukaan leikkimään. Sannikin meni kädet ojossa hoitajan syliin tämän pyytäessä ja kun juttelivat että mennään kattomaan minne Konsta meni niin ei tyttö yhtään surkutellut.

Puolenpäivän aikaan haettiin lapset kotiin ja molemmilla oli päivä menny hienosti. Sanni ei ollu itkeny yhtään, mutta kyllä oli tyttö riemuyissaan meijän nähessään. Ei meinannu nahoissaan pysyä. Konstalla taisi jäähä leikki vähä kesken, mutta huomenna sitten jatkavat.

Mummo oli tänään myös lastenhoitajana illemmalla kun äiti ja iskä olivat menoissaan. Konsta ja Sanni oli riemuissaan kun mummo tuli kylään :)