tuttaaaaaa!!!

Miun pitäs olla juuri nyt onnellinen ja kiitollinen siitäå että mies on hyväsydämmisyyttään? lähtenyt lastenkanssa mummolaan. Koska äitillä on taas ollut huono päivä. Mutta sen sijaan kihisen kiukkua ja raivoa siitä, että kauppareissun jälkeen tullaan kotiin ja vedetään pultit siitä ettei sanni ole lähtövalmiina ja äiti on puhelimessa. (Näin ainakin olin ymmärtävinäni...) Koko herrojen kauppareissun ajan pakkasin vaihtovaatteita mukaan ja poistin päivällä paistamastani lohesta ruotoja. Koska Isäntä ei halua niitä ruotoja lasten ruuasta poistaa niin ajattelin helpottaa hänen ruuan tarjoamistaan. Mutta sitten perskules, juuri kun olen käymässä pukemaan Sannia soi puhelin. Ja miä onneton vastasin! Kyseessä oli tärkeä puhelu koskien harrastusasiaa jota ollaan puitu jo pari vuotta. Ja siinä innostuneena siitä että vihdoin saatiin sekin asia liikahtamaan, niin en huomannut katsoa kelloon, Ja Sanni oli vielä pukematta kun isäntä tuli kotiin. Ja siitähän se tiuskiminen ja kiukku sitten alko. En kuullut kunnolla kumpaakaan, henkilöä kenen kanssa puhuin enkä ukkoa. Yritin saada puhelua nopeasti keskeytettyä mutta kyllä sain jo sellaset räpät ja haukut niskaan että kyllä tää omassa rauhassa olo aika menee varmaan sen vitutuksen kärsimiseen! Kun viimein saan aikaa että pystyn ajattelemaan niin saan sitten kunnolla vittuuuntua. Mutta kiitos kuitenkin!  Yritän tämänkin vian itsestäni karsia! Yritän jatkossa muistaa todella tarkkaa milloin vastaan kun puhelin soi! Soittakoon kuka tahansa!