Ihan näin ekaksi kehaisen heti, että Konstan rapakakka-kausi on ohi. Pitkästä aikaa saatiin iloita kiinteästä möhkäleestä. Tämä teos saatiin aikaan kolmen päivän maidottomalla, paprikattomalla ja lähes ilman ruista-ruokavaliolla. Keskiviikkona käytettiin poika labrakokeessa jossa selvitettiin perusallergiat. Tuloksissa menee puolitoista viikkoa, ja nyt jännätään mitä niistä selviää. Konsta aloitti huutamisen ennen kuin piikkiä oli ehitty kaivaa ees esiin, joten tais poika muistaa edellisen käynnin. Itku loppui aika pian ja piston jälkeen kelpasi heti pipari ja vilkutti vielä sairaalantäteille lähtiessä :)
Nyt ihmettelen mistä saahaa herralle sitä kalsiumia. Apteekin pillereitä yritin hedelmäsoseen seassa jauhettuna salakuljettaa suuhun, siinä surkeasti onnistuen. Ei syöny herra sekotusta. Pitää kokeilla jauhetta lämpimään ruokaan seuraavaksi. Onneksi mehukantin sekamehu, johon on kalsiumia lisätty maistuu ;)

Aku on ollu rauhallisempi nykyään. Ilmeisesti johtajuuseleet alkaa pikkuhiljaa mennä perille. Mutta testaa kyllä, aina välillä asemaansa.

Tässä pikakuulumiset